Ihmeellistä Valoa

Kynttilä

 

 

Mirja tarttui sydänlankaan ja veti sen suoraksi etusormen ja peukalon välissä. Valkoinen puuvilla silitti sormien pintaa. Mirja mittasi lankaa ja leikkasi rihman poikki. Kiiltävät metalliset sakset hän oli perinyt mummoltaan. Mummo oli säilyttänyt saksia rautaisen Singerinsä petsatusta puusta tehdyssä ruskeassa laatikossa. ”Sakset ovat niin terävät, ettei niitä tarvitse kuin näyttää langalle – ja viuh, lanka katkeaa kuin itsestään”, mummo oli nauranut, mutta vakavoitunut sitten: ”Niin että ole näiden kanssa varovainen Mirja.” Tuntui tärkeältä, että juuri nämä sakset leikkasivat säikeet.

Lankojen tuli olla juuri 44 senttimetriä pitkiä. Se oli tärkeää, sillä niin monta vuotta ne kantaisivat palaessaan.

Sydänlangat Mirja sitoi kiinni puutikkuihin, solmi langat sieville ruseteille ja kiristi. Parafiini, steariini ja mehiläisvaha olivat sulaneet lempeässä vesihauteessa, ja sinne sulaan massaan Mirja laski langat varovasti, nosti hitaasti, ja veti sitten kynttilänsydämet suoriksi ja asetti ne telineeseen kovettumaan.

Ensimmäinen valu tuli lähimmäksi sydäntä, ja siksi se oli rakkauden valu. Mirja laski kynttilänsydämen hiljalleen kattilaan. Kyllä rakkautta oli elämässä ollut. Mummo oli rakastanut häntä, sen Mirja tiesi. Ja hänkin oli rakastanut mummoa. Oli ollut myös miehen rakkaus, jonkin aikaa.

Lapsi oli kuitenkin ollut Mirjan elämän suurin rakkaus.

Mirja veti kiivaasti henkeä. Ajatus lapsesta oli sydämen ympärille kietoutunut lämmin vaate. Mutta samalla ajatus puristi kylmästi ja tukehdutti sielua.

Toinen valu kynttilään oli surua. Mirja näki massan jähmettyvän langalle liian paksuna kerroksena, valuvan noroiksi. Mutta surukin oli paksua, se oli tiheää ja muhkuraista kipua. Kun Mirja oli nähnyt lapiollisen mustaa multaa valuvan lapsen arkulle, maailma oli muuttunut pimeäksi paikaksi. Valoa oli sen jälkeen ollut vaikea havaita.

Siksi seuraavaksi kerrokseksi oli valettava toivoa. Toivo takertui surun pintaan. Jäi siihen, sinnikkäänä.

Jokaisen valun välillä Mirja sulki silmänsä ja antoi tilaa kullekin tunteelle, ja jatkoi sitten hidasta työtään. Kerros kerrokselta kynttilä vahvistui uumenen ympärillä. Siihen jähmettyivät yksinäisyys ja katkeruus. Siihen painautuivat myös ilot ja onnen hetket. Olihan niitäkin ollut.

Valmiit kynttilät Mirja jätti kovettumaan telineeseen. Jouluaaton aamuna hän asettaisi ne kynttilänjalkoihin. Ne syttyisivät, kun ilta kääntyisi yöksi.

Jouluyönä Mirja istuu hämärässä ja katselee kynttilöiden lepattavaa liekkiä. Hän on yksin, mutta uskoo, että vielä voi tulla joku, jonka kanssa jakaa kaikki, myös jouluyön ihme.

Sillä jouluyönä kaikki syntyy uudelleen.

 

Tuulia Matilainen

Tuomiokapitulin viestinnän asiantuntija, kirjailija

PAPPILAN JOULU

Maatialan pappilassa 3. adventtisunnuntaina 13.12. messun jälkeen klo 16 saakka

Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin.  Mika Karola laulaa ja laulattaa joululauluja. Tehdään yhdessä kortteja nimikkoläheteille ensi vuonna lähetettäväksi.

Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.