tiistai 23. joulukuuta 2014

 Näin sydämeeni joulun teen


Minulle joulu on aina ollut perheen juhla. Sellainenhan se ennen kaikkea oli Betlehemissäkin,
vaikka olosuhteet olivatkin hieman erikoiset. Koska tänäkin vuonna lähden joulun viettoon perheeni
luokse, oma kotini jää joulun ajaksi tyhjilleen. Siksi jouluvalmisteluni kotona ovat hyvin vähäiset:
varmaankin avaan vain kotialttarillani lepäävän Raamatun jouluevankeliumin kohdalta.

Joulutunnelmaan voin etukäteen virittäytyä myös vaikkapa laulamalla joululauluja kynttilöiden
lempeässä valossa tai leipomalla joitakin jouluisia herkkuja. Adventinajan messut, kauneimmat
joululaulut ja muut seurakunnan tapahtumat ovat toki myös läsnä joulunodotuksessani.

Kaikkein tärkeintä minulle onkin avata jouluevankeliumi myös sydämessäni. Pyrin muistuttamaan
itseäni siitä, että Jeesus syntyi aikanaan myös minun Herrakseni. Hän tuli – ja tulee yhä edelleen –
tuomaan minulle iloa ja toivoa, rauhaa ja rakkautta. Hän varmasti toivoo minun tekevän tilaa
lahjoilleen ja jakavan niistä edelleen myös muille ihmisille. Tilaa pyrin tekemään hoitamalla kaikki
rästiin jääneet tehtävät pois päiväjärjestyksestä hyvissä ajoin ennen joulua, jotta voisin täydestä
sydämestäni keskittyä juhlimaan Vapahtajani syntymää.

Lahjojen keksimisessä en koskaan ole ollut oikein elementissäni, vaikka niiden antamisesta
iloitsenkin. Joulun alla kiertelen kyllä kauppoja tutkien, josko jotakin ihanaa löytyisi, mutta
nykyisin mieluummin vaikka leivon tai teen jotakin itse. Saajapuolella olen viime vuosina
havainnut tulleeni vanhaksi: Pienempänä selasin kuvaston toisensa perään ja laadin pitkiä
toivelistoja kaikesta, mitä halusin, mutta nykyisin arvostan enemmän yhteistä aikaa, enkä
välttämättä osaa esittää yhtäkään konkreettista lahjatoivetta.

Ylenpalttisen siivoamisen, koristelun ja paketoimisen sijasta jouluvalmisteluni keskittyvät siis
rauhoittumiseen ja Jeesuksen vastaanottamiseen. Ennen joulua pyrin pääsemään eroon kaikista
stressitekijöistä, jotta voisin hyvillä mielin nauttia perheeni seurasta ja Jumalani läsnäolosta. Erään
suosikkijoululauluni sanoin: ”Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi
syntyy uudelleen.”

Siunattua joulunodotusta!

Hymyin ja halauksin,

Sini

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 



 

 

maanantai 22. joulukuuta 2014


Joulukuusen juurella


Minulle joulunvalmistelujen tuskallisin osa on ollut jo useana vuotena joulukuusen kynttilöiden ripustaminen kuuseen. Jokunen vuosi sitten onnistuin saamaan sähkökynttilöiden johdot kaamealle mutkalle. Istuen kuusen vieressä olen johtoja yrittänyt monena jouluna setviä suoraksi. En ole onnistunut.  Kärsivällisyys ja aikakin on loppunut kesken. Tuskastuneena olen lyönyt epämääräisen mytyn kuuseen kiinni ja saman mytyn taasen laatikkoon joulun jälkeen.  Uusia kynttilöitä en suostu ostamaan. Pitäähän ne johdot joskus selväksi saada.

Tänä vuonna päätin, että isäni saa selvitellä johdot. Hänellä on siihen touhuun tarvittavaa kärsivällisyyttä ja järkeä.  Isäni ei ole mikään pikkuruisen ja sievän tekijä, mutta kynttilöiden johdot hän taatusti jaksaa selvittää. Vaan eipä isäni tullutkaan käymään meillä ennen joulua. En saanutkaan vastuuta siirrettyä toiselle. Taas siis törmäsin omaan sotkukasaani. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Yhtenä yönä heräsin neljän pintaan ja aikani unta haettua hain kynttilät kaapista. Siinä sitten  aamuyöstä setvin, kiersin johtoja ja pujottelin.  Tulihan niistä selvää. Nyt on johdot tasapuolisesti kuusen ympärillä. Ei vain siinä mihin sattuvat ylettämään. Kannatti valvoa ainakin sinä yönä.

Tämän vuoden kuusemme on peräisin minun lapsuudenkotini metsästä. Se  metsä  on kuulunut isovanhemmilleni ja sitten vanhemmilleni.  Minusta tämä kuusi on kaunis. Se tuntui heti kovin tutulta -pieni lyhyenläntä ja savolainen. Minä en ronklaa kuusen kanssa. Pääasia on se, että se tulee meidän mailta ja että se on vihreä. Kuusi on juuri sopiva ja minähän kuulun tähän puuhun ja tämä puu kuuluu minun lapsiini. Vähän niin kuin Jeesus kuului Daavidin sukuun ja sukupuuhun. Kuusen koristelusta vastasivat lapset. Siihen en minä tähteä ja kynttilöitä enempää puutu. Koristeista osa on perittyjä lasteni isän suvusta, iso osa itse tehtyjä, osa lahjaksi saatuja ja muutaman olen jopa ostanutkin. Niistä sitten lapset kokosivat oman makunsa mukaisen koristuksen.  Kirjavahan tuo on, mutta niinhän on elämäkin. Ei aina tyylipuhdasta. Sohvan uumenista, suklaarasia sopivasti käden ulottuvilla, kuusi näyttää kovin kauniilta.

”Joulukuusi hohtaa tuttu valo tuo. Sydämemme johtaa seimen lapsen luo. Lapsen luo.”

Sanna Erkanaho

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu saapuu


Joulun odotus on kohtalaisen kiireistä aikaa. Omassa uskonnonopettajan työssäni koulusta kulkeutuu työpöydälle paksut pinkat kokeita tarkastettavaksi. Adventti- ja jouluhartaudet vaativat järjestämistä. Kotona mielen läpi puskee monenmoista asiaa: Mistä löytyy jälleen kerran ne osoitteet joulukortteihin? Mitä ostetaan tällä kertaa kenellekin lahjaksi? 

Tämän pesukonemaisen pyörityksen katkaisee tällä kertaa joulunajan konsertti. Kirkko, kynttilät ja kauniit joululaulut. Konsertissa tulee kuitenkin hieman keskeneräinen olo. En taida ollakaan vielä ihan valmis joulun odotukseen. Tekemättömiä asioita tuntuu olevan aivan liikaa. En osaa heittäytyä joulun odotuksen tarjoamaan rauhaan ja lepoon, kun on vielä niin paljon tehtävää ja muistettavaa.

Joulun odotuksesta olen vähitellen oppinut, että mielen tyyneys kaiken kiireen keskellä voi löytyä, mikäli niin vain tahtoo ja päättää. Ruuhkaisen kaupan kassajonossa aikaa kuluu juuri se määrä kuin kuluu, hermoili tai ei. Koulun käytävällä ei auta huuto eikä hermoilu. Kokeita voi tuntua riittävän loputtomiin, mutta jos katsoo vain yhtä nippua kerrallaan, niin mielen valtaa olo, että kyllä tästä selvitään.

Mutta joulu se tulee kouluunkin ja Enkeli taivaan päästäneen perinteisesti laulamaan. Koulu hiljenee ja aikaa jää riittämiin sen odotukseen, kun lauletaan: Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan. 

 Kai Järvinen

 

 

 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014


Joulu keskellämme


"Hyvää joulunaikaa!" toivottaa ystäväni. Kiitän, heilautan kättä ja lähden kävelemään kotiin päin. Mielessäni pyörii joulun ajan ja joulun kiireiden ristiriita. Välillä tuntuu, että joulun aikaa on liian vähän tekemisiin ja täytymisiin nähden. Muistinko lähettää joulukortin kaikille? Täytyykö minun tehdä kaikki itse? Pyöräyttää piparkakkutaikina, pyyhkiä kattolampusta pölyt.. Lyhennän kysymystä. Täytyykö minun tehdä?  Millaista joulua oikeastaan toivon? Mitkä asiat tuovat joulun?

 Huomaan kyseleväni itseltäni outoja. Jouluhan tulee. En minä voi tekemällä tai tekemättä jättämisillä estää sen tuloa. En taidakaan etsiä joulua, vaan joulun tunnelmaa. Taas kerran mietin, mistä joulun tuntu tulee. Muistan sadun, jossa Liina Jänöliini käy viemässä joulumuistamisia Kettulaan, Hirvelään ja Karhulaan. Noissa kodeissa joulu on tyystin erilainen, ja jokaisessa kodissa vakuutetaan, että joulu on aina hyvä. Liina Jänöliinille erilaiset joulut näyttäytyvät vieraina, vähän pelottavinakin. Lopulta Liina palaa kierrokseltaan omaan kotiin, tuttuun jouluun, joka tuntuu hyvältä.

Tänä vuonna jouluaatossani on jokin sellainen elementti, joka on minulle vieras. En katselekaan joulurauhanjulistusta kotona, vaan lähden töihin. Olen mukana Nokian kirkossa perheiden jouluaattojen hartauksissa. Työpäivän jälkeen palaan omaan kotiin - jouluun, joka on tuttu, mutta kuitenkin aivan erilainen.
 
Koti lähestyy. Ajatukset kierähtävät levollisiksi. Ehkä tänä vuonna jouluilta on erilainen kuin ennen. Ehkä jouluiloni tuleekin siitä, että näen lasten jännityksen kirkossa. Ehkä lasten itkut ja ilot hartauksissa palauttavat mieleeni ne ajat, kun omat lapseni olivat pieniä. Ehkä jonkun lapsen hämmästys muistuttaa minua omista lapsuuden jouluista, kun istuin aattohartaudessa mummani ja äitini kanssa. Ehkä joulurauhan tunne tuleekin siitä, kun veisaamme yhdessä enkelitaivaat. Ihan samalla tavalla kuin kaikkina jouluina.

 Avaan kotioven. Lämpö ja tuoksu tulvahtavat vastaan. "Äiti! Mä tein meille joulutorttuja." Siinä, aivan tavallisena arki-iltana, tavararöykkiöiden, läksykirjojen ja tiskivuorten vieressä, on joulu keskellä meitä.

Päivi Lahdenniemi, lastenohjaaja Nokian seurakunnasta

torstai 11. joulukuuta 2014


Täydellinen joulu


Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, älä siivoa kaappeja jouluksi.

Tässä marttojen tutussa ohjeessa on vissi järkensä. Minä lienen esimerkki siitä, millaisiin äärimmäisyyksiin joulunlaitto voi mennä.

Yliopiston syyslukukausi päättyi aina jo joulukuun puolivälissä, joten minulla oli opiskelijana hyvää aikaa touhuta joulua talossamme. Vein asian huippuunsa; marraskuussa tein listan johon kirjasin kaikki työt. Kas näin listani kuului: tiistai 1. päivä joulukuuta, siivoa vaatekaappi ja leivo joulukakku. Keskiviikko 2. päivä joulukuuta, siivoa vaatehuone. Torstai 3. päivä joulukuuta, siivoa varasto ja eteisen naulakko sekä sen hattuhylly. Perjantai 4. päivä joulukuuta, leivo piparit….

Tätä rataa suoritin listaani kunnes jouluaattona talossamme ei ollut yhden yhtäkään komeroa, kaappia, hyllyä tai nurkkaa, jota en olisi siivonnut, ja pakastimessa odotti runsas kattaus leivonnaisia. Melkein minua häiritsi, jos joulun saapuessa vaatehuoneen silitettävien pyykkien korissa oli odottamassa yksi aatonaaton joulusiivouksesta pesuun kulkeutunut pöytäliina.

Mukavaahan se oli, ei siinä mitään. En ole koskaan tunnistanut tunnetta nimeltä joulustressi, vaan pieni häärääminen on hyvä osa valmistautumista ja joulutunnelmaa. Yletön valmistautuminen kuitenkin kohotti odotukseni kovin korkealle. Jouluaaton oli sitten määrä huipentua täydellisyyden tunteeseen. Kuitenkin minua jouluna kalvoi pieni vaimea tunne siitä, ettei huipennusta tullutkaan. Joulu oli humauksessa ohi ja ääni sisälläni kysyi, oliko se sittenkään ollut kaiken vaivan arvoinen.

Sitten tuli joulu, jona lapseni oli aivan pieni, vain 6 viikon ikäinen. Ihmettelin, miten nyt valmistaisin joulun.

Yllätyin. Aatonaattona tein tavanomaisen lauantaisiivouksen, levitin koristeet kotiin ja hups, meillä oli joulu. Ihan kuin ennenkin.

Siinä oivalsin jotakin.

Sen koommin en ole joulun tähden viitsinyt ährätä ylenmäärin. Tulee se joulu vähemmälläkin. Ihmetystä ja melkein sääliä tuntien katselen aikakauslehtien hopeoituja valokuvia perheistä, jotka lokakuusta lähtien suihkuttavat tekolunta puunoksiin, käärivät kävyistä koristeita, sovittelevat hohtavia kynttelikköjä pitkään pirtinpöytään ja valmistavat Täydellistä Joulua. Onko valmistelu itsessään nautinto vai tavoittamattoman harmonian tavoittelua? Tuntuuko heistä jouluna täyteläiseltä vai tyhjältä?

Minna Ala-Heikkilä

Nokian Uutisten päätoimittaja

sunnuntai 7. joulukuuta 2014


Lähetystyö valmistautuu jouluun

Joulunalus on lähetystyössä vuoden kiireisintä aikaa.

Joka vuosi Adventtia edeltävänä päivänä on lähetysmyyjäiset - tänä vuonna 29.11.

Niiden valmistelut aloitettiin useita viikkoja aikaisemmin ja toteuttamassa oli kymmeniä vapaaehtoisia.

Yhteisestä aherruksesta on tulostakin: 5592 euroa. Se on iso raha.

Ystävyysseurakuntamme Kihelkonna Virossa saa 563 euroa lasten kesäleirejä varten.

Muu tuotto käytetään työhön vastuualueillamme Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa.

 Joulun valmisteluihin kuuluu myös lähettien muistaminen.

Minulla on iso etuoikeus saada lähettää mojovat joulumuistamiset Rantasille Thaimaaseen, Tuppuraisille Etiopiaan, Tynkkysen Karille Viroon ja Pipa Taylorille Lontooseen.

Pakettiin pistin Nina Åströmin CD:n, suomalaisen kalenterin ja salmiakkia.

Adventin perhemessussa siunasimme matkaa uuden nimikkolähetin Riitta Granrothin.

Hän lähti työalueelleen Ranskaan jo heti seuraavana päivänä ja sai joululahjansa mukaan.

 Joulun alla muistan työvuosiani Japanissa. Oli tapana, että seurakunta, vaikka olikin pieni (10 - 15 henkeä), järjesti koko kaupungille perheiden joulujuhlan, konsertin ja kynttilähartauden. Siellä mansikkakakku kuuluu jouluruokiin.

Niinpä lähetti leipoo. Muistan eräänäkin jouluna leiponeeni 20 mansikkakakkua yhtä juhlaa varten.

Vuosien varrella alkoikin sitten mansikkakakku kuulua jouluruokiin paremmin kuin kinkku.

Tänä vuonna juhlimme vielä seurakunnan vapaaehtoisten kanssa 11.12. ja laulamme Kauneimpia joululauluja 14.12..

Vietämme maailman jouluja Pappilassa 14.12. klo 13 alkaen (puuro syödään sitä ennen).

Tulehan paikalle, niin saat kokea senegalilaista, englantilaista ja japanilaista jouluiloa.

Kutsujana ja kirjoittajana lähetyssihteeri Mirja Hukari

 

keskiviikko 3. joulukuuta 2014


Paketillinen tarinoita

 
Mitä tekee joulun alla ihminen, jonka ammatti on tarinankertoja? No, tietysti tarinoita.

Tänä jouluna hän lähettää meille riimejä pakettikortteihin:

”Riimit kiehtovat minua ja ajattelin, että ne voisivat olla myös arvoituksia siitä, mitä paketti sisältää. Usein kortit menevät lahjapaperien mukana roskikseen, mutta nämä voisivat säilyä aarteina läpi elämän. Tässä sinulle muuta malliksi, iloksi ja ajatusten virittämiseksi. Oikeat vastaukset ovat vasta lopussa.”

Hämärän hyssy, pimeä syssy.
Vintissä piilossa,
tai rotta viljasiilossa.
Käsiä kun tarvitaan,
tämä antaa valoaan.  
Valoa sinun jouluusi,
arkeesi ja juhlaasi.

Autolla ajetaan varo varovasti,
ettei kaadu ajaja ja lasti.
Mummolaan kun pyöräilemme,
pilven hattaraa ei näy…
Ja nämä kaksi kun yhdistämme,
myös pohjelihaksia kasvatamme.
Vauhdikasta joulua toivoen,
ja maltilla kesää odottaen.

Useimmilla on monta erilaista,
se koristaa ja auttaa arjessa naista.
Voit tehdä sen itse tai kaupasta ostaa.
Toisinaan uusi, mieltä nostaa.
Toivon tämän tuovan jouluusi iloa,
ja sinne aarteita monta kiloa.

Usein ne langalla peitellään,
ja erilaisiin suojiin työnnetään.
Pestään usein ja toiset rasvaa,
päälliset niistä jokaisella kasvaa.
Hoivaa ja huolta niille pitäisi antaa,
jotta jaksavat meitä kantaa.

Tässä siihen sinulle kortti avuksi,
tuokoon se iloa jouluun ja arkeesi.

 Aamun ilo, päivän valo,
tauon kaveri ja huokaisun hetki.
Tämän kaverina usein lepohetki.

Kuuma tai kylmä, molemmat on hyvä.
Ostetusta, saadusta ilo syvä.
Toivottavasti kuosi sopii ja miellyttää.
 
Hyviä hetkiä jouluun ja keskelle elämää. 

Oikeat vastaukset: Otsalamppu, polkuauto, käsilaukku, jalkahoito, muki

Terveisin tarinankertoja Kiisi Isotalo

Kiisin ja blogisti Rouva Huun (tutkija ja kriitikko, FT Päivi Heikkilä-Halttunen) voit tavata 7.12. Pappilan Joulussa. Päivin ajatuksiin lasten ja nuorten kirjallisuudesta voit tutustua http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/