sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulun näköinen joulu



 

Nainen toi joulukeräykseen nuken, kauniisti hymyilevän, kauniissa vaatteissa. Mukana yksi toive: - Jos tämän voisi saada joku pieni tyttö, joka muuten jäisi ilman nukkea! Nainen itse oli jäänyt pienenä orvoksi ja kasvanut kodissa, jossa hellyyttä ja lahjoja ei liikaa jaettu. Vuosi toisensa jälkeen hän kertoi jouluna toivoneensa nukkea, mutta pettyneensä yhä uudelleen. Nyt hän tahtoi jonkun toisen saavan sen nuken, jota ilman hän itse oli jäänyt.

Kaupallista joulua manaillaan – minusta joulu näyttää enemmän tuon tositarinan mukaiselta.

Minusta joulu näyttää Pappilan joulun jaettavaksi tarkoitetuista lahjoista täyttyvältä pöydältä, näyttää kaupan joulukeräyksestä kori toisensa jälkeen tulevilta lahjoituksilta, näyttää Yhteisen pöydän jouluruokailulta, missä jaettiin hieno jouluateria vähävaraisten kesken, näyttää myyjäisiltä, missä vaivan, taidon ja rakkauden tuotoksia myydään hyvän asian edestä. Näyttää lahjoilta, joita on lopulta tärkeämpää antaa kuin saada.

Maallista joulua manaillaan – minusta joulu näyttää enemmän lasten askartelemalta tähdeltä, joka tuodaan kirkon eteen päiväkodin joulukirkossa ja jätetään lopulta esille kymmenien muiden tähtien kanssa jouluksi kirkkoon. Näyttää joululaululta, jonka sanoja ei ole ehtinyt oppia, mutta johon liitytään syvällä riemulla: `Loistaa, loistaa tähti tuo taivaallinen´ samalla, kun pienistä käsistä vilkkuu kirkon kattoa kohti satoja sormitähtiä. Näyttää koululaisten joulukuvaelmalta, missä Maria, Joosef, paimenet ja enkelit ovat juuri niin tosissaan kuin tuleekin olla, kun kerrotaan taivaan koskettavan maata. Näyttää tavalliselta nokialaiselta, joka jouluna uskaltaa kerrankin laulaa, liittyä joululauluun kiittämään maailman Vapahtajaa.

Tavaran joulua manaillaan – minusta joulu näyttää nuorelta äidiltä, joka soittaa omalle äidilleen ja kysyy, miten se pipariresepti menikään, kun hän tahtoo leipoa oman lapsensa kanssa. Näyttää kynttilältä haudalla, näyttää vartiomieheltä sankarihaudalla, näyttää pahviselta Betlehemin tähdeltä kodin ikkunassa.

Minun jouluni näyttää joululta. Ei näytä monen laulun kaipuulta sellaiseen lapsuuden jouluun, jota ei koskaan ole ollut olemassakaan, ei rikkumattomalta idylliltä, mutta näyttää tämän hetken juhlalta, näyttää tavallisten ihmisten toisenlaiselta ajalta. Näyttää valolta keskellä loskaa, joka ei muutu hohtaviksi hangiksi, mutta on silti valoa. Näyttää rakkaudelta keskellä itsekkyyttä, joka ei lopu, mutta on silti rakkautta. Näyttää toivolta, joka ei poista pelkoa, mutta on silti toivoa. Näyttää uskolta, joka ei ehkä siirrä vuoria, mutta joka silti liittää kaipaavan lapsen Taivaallisen Isän perhepiiriin. Näyttää joululta.

Timo Uotila, vs. kirkkoherra
 
 
Kuvissa osa nokialaisten lahjoituksista diakonian kautta vähävaraisille.
 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joululaulut – ärsyttävää rallatusta vai jotain merkityksellistä?


 
Ärsyttää, kun joka paikassa marraskuusta asti soi tauotta joululaulut. Kaupassa joudut heti aulassa Soihdut sammuu -ansaan. Radiossa kotimatkalla pauhaa Joulumaa, kanavanvaihto ei auta ”tip, tap” tuuttaa korvat tukkoon. Kotona ei jaksa kuunnella yhden yhtä joululaulua. Tunne on tuttu monille meistä, minullekin.
Silti, kun aloimme valita lauluja ensi sunnuntain Pappilan joulussa käytävään Joululaulubumtsibumiin, läikähti rinnassa henkäys hellä. Tutut, turvalliset, muistoja täynnä olevat joululaulut saivat joulumielelle. Lapsuuden joulut mummolassa kietoutuvat Sylvian joululaulun nuotteihin. Maa on niin kaunis vei minut heti jouluaamun kirkkoon, mummon turvalliseen kainaloon. Kuusen ympärillä laulettiin tätien ja setien kanssa Tonttujen jouluyötä.
Mitenhän on? Ehkä ärsyttävyyteen vaikuttaakin se kuuluisa arjen hektisyys, kiire ja stressi. Joululaulut tuntuvat väsyneen ja nälkäisen ihmisen kauppareissun keskellä tekopirteiltä ja saavat ärsyyntymään. Kun saa rauhassa kuunnella ja laulaa mukana, joululaulut saavatkin ihan toisen merkityksen. Ne muistuttavat meitä niistä hetkistä, jolloin ei ole kiire, jolloin perheellä on aikaa olla yhdessä. Ne tuovat esiin myös joulun sanoman, seimeen syntyneen poikalapsen. Lapsen, jonka syntymän jälkeen kaikki oli toisin.

Petra Lämsä, nuorisotyönohjaaja

Sunnuntaina lauletaan Maatialan pappilassa joululauluja Bumtsibumin hengessä klo 12. Svengaavat joululaulut ovat vuorossa klo 14. Olet lämpimästi tervetullut!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kuusia ja "kuusia"



Välimeren sypressi joulukuusena

Kolmimetrinen kukkiva joulutähti. Sellaista en olekaan nähnyt. Jakaranda puu ja ihania värejä. Katsahdan hetkeksi työhuoneen ikkunasta ulos. Näkyy lunta ja kauniita jouluvaloja, joita roikkuu vastapäisen talon ikkunoilla. On pimeää, onneksi on lunta ja valoja. On se silti aika eri näkymä, kuin näissä tietokoneellani pyörivissä kuvissa.

Seuraavaksi näytölle piirtyy kuva nimikkoläheteistämme Tuppuraisista seisomassa t-paidoissa joulutähden alla (sen kolmimetrisen). Etiopiassa joulu on erilainen. Välimeren sypressi on joulukuusena. Olen saanut sähköpostitse eri puolilta maailmaa nimikkoläheteiltämme hienon määrän joulukuvia. Ne pyörivät nyt tietokoneeni ruudulla diaesityksenä. Valtavan kokoisia jääveistoksia Itä-Siperiassa keskellä toria. Eivät säilyisi Etelä-Suomen pakkasissa vielä jouluna, sulaisivat pois. Vai säilyisivätkö sittenkin? Onkohan tänä jouluna pakkasta? Varsin erilaisissa paikoissa ja tunnelmissa sitä joulua vietetäänkin. Huonosti minun kävisi Etiopiassa punaisissa villasukissani, jotka on aina jouluna pakko vetää jalkaan. Itä-Siperiassa taas olisi varmuudella kylmä, oli villasukat tai ei. Mutta olisi se Etiopiassa kätevää hakea joulutähti takapihalta sisälle kukkimaan, tai pieni osa siitä.

Onkohan joulu toisaalla aivan erilainen? Kuvissa alkaa vilahdella aika tuttuja joulujuttuja. Yhdessä oloa, yhteisiä ruokailuhetkiä ja koristelua. Paljon yhteistäkin jouluissamme on. Viimeisessä kuvassa ruudulle piirtyy kuva lasten joulunäytelmästä. ”Enkeleitä ja paimenia eri maista” lukee sähköpostin saatetekstissä. Todentotta. Enkeleitä, paimenia, Joosef ja Mariahan siinä ovat seimen äärellä. Niin, seimen. Sanoma on yhteinen.

Sunnuntaina voit itsekin hämmästellä ja ajautua ihanan jouluisiin mietteisiin näiden eri maiden joulukuvien äärellä, pappilan joulun hiljaisessa huoneessa. Lisäksi origamiaskarrella japanilaisittain ja kutoa suomalaisittain. Lätty- ja Pajanuoret laulattavat meille kauneimpia joululauluja. Lämmintä puuroakin on tarjolla ja vetreyttävää koko perheen tonttujumppaa. Kentältä palaavan nimikkolähettimme Riitta Granrothin kertoo kertomuksia Ranskan Marseillesta. Jatketaan joulumietteitä ja tunnelmointia yhdessä pappilassa!


Suvi Pynttäri, seurakuntapastori

tiistai 29. marraskuuta 2016

Tekemistä ja olemista


 
 
”Älä siivoa kaappeja, ellet aio viettää joulua siellä”, kuuluu Marttojen opastus. Enkä totisesti siivoakaan, kaappeja siis. Mutta kyllä silti pitää siivota. Minulle joulu tulee tekemällä. Leivon lasten kanssa pipareita, kirjoitan joulukortit, pursotan ässät, paketoin lahjat ja laitan suutarinlohta.

Listoja laadin jos jonkinlaisia. Lahjalistat nyt tietenkin, että mitä kenellekin, kauppalistat sitten lähempänä joulua, että varmasti tulee kaikki tarvittava. Niinä vuosina, kun olen oikein tarmokas, teen myös siivouslistan yhdistettynä kalenteriin: milloin ehtisin kuurata keittiön perusteellisemmin, milloin taas on saunan vuoro.

(Vinkki lapsiperheille: saunan pesu lasten kanssa on hauska vesileikki kunhan kaikille on vähintäänkin oma kauhansa, jolla huiskia menemään.)

Mutta tekeminen on kuitenkin vain puolet jouluun valmistautumisesta. Minulle joulu tulee myös olemalla. Sytyttelen kynttilät, viritän jouluvalot, laitan joululaulut soimaan ja maistelen pipareita ja joulutorttuja. Nautiskelen siis joulutunnelmasta. Minua ei kauppojen joulusesonki ahdista, on ihana katsella kaikkia kimmeltäviä joulukoristeita, vaikka en juuri uusia tarvitsisikaan. Kutsun ystävät kylään yhteisen pöydän ja puuropadan ääreen jo ennen joulua, laulan joululauluja ja hiljennynkin toisinaan itsekseen – siinä sitä pikkuhiljaa valmistuu itsekin joulun tuloon.

Piditpä sitten tekemisestä tai olemisesta, kumpaakin on tarjolla Pappilan joulutalossa myös toisena adventtina. Voit askarrella tai osallistua joulurunotyöpajaan tai vain nautiskella puurosta, pipareista ja glögistä ja lauleskella kanssamme joululauluja. Nähdäänhän siellä!

Sanna Vuorela, pastori

Ps. Onko sinulle tuttu Kahdenmaan kansalainen -veisu? Sen sanat, ja paljon muuta, on kirjoittanut kirjailija Kaija Pispa. Kaija vetää kaikille sopivan joulurunotyöpajan Pappilan joulussa.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Glögi



Olen kaupassa töiden jälkeen, ja nopeasti nappaan ostokset, ei niin tarkkaan harkiten, taaskaan, ja ilahdun glögipullosta, joka oli suoraan minulle tyrkyllä. Ihanaa, nyt tätä lämmikettä.

Kotona ilakoin ihanasta lämpimästä glögistä, mutta saan perheeltäni kummallisen vastaanoton. Mitä? Glögiä, ei vielä! En ymmärrä. Minulla on vilu, ulkona on pimeää ja jouluun on seitsemän viikkoa ja ensimmäiseen adventtiin kaksi viikkoa. Milloinkas sitten?

Viikonloppuna meille tulee vieraita ja ehdotan, että ruuan päätteeksi juodaan kahvia tai teetä ja glögiä. Saan kuulla, että täytyy maailmassa sentään jotain pyhää olla eikä glögiä ei voi vielä juoda. Milloinkas sitten?

Adventin aika ja joulunodotus pitää sisällään kaikkia sääntöjä, jotka ovat meissä – ja varsinkin niissä toisissa – sisäänkirjoitettuna. Niitä ei ole kirjoitettu mihinkään ”näin valmistaudut jouluun” -oppaaseen. Milloin laitetaan jouluvaloja, kuunnellaan joulumusiikkia, tehdään kortteja, leivotaan pipareita, siivotaan komeroita ja mikä ”tärkeintä”, juodaan glögiä?

Ensimmäisenä adventtina Nokian kirkossa on perhemessu ja hoosianna-laulu klo 10. Silloin on jo varmasti lupa olla matkalla kohti suurta joulun salaisuutta. Messun jälkeen pappilassa on ensimmäisen adventin joulutalo auki. Siellä nautimme riisipuuroa, kuuntelemme joululauluja, askartelemme, olemme lähellä toisiamme ja juomme GLÖGIÄ luvan kanssa.

Maarit Saarinen
vs. varhaiskasvatuksen ohjaaja
 
Ps. Niin, se minun oma glögipullo on edelleen avaamatta.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Joulun lahja - Pappilan joulun blogi avaa silmänsä tulevaan jouluun



Hämmennyn aina iloisesti avuntarjoajista. Luokseni diakoniatoimistolle on tullut ihmisiä mukanaan kassillinen neulomuksia tai joku toinen on tullut kyselemään mitä voisi tehdä. Olen saanut monia soittoja, joissa tarjotaan annettavaksi esim. vaatteita, kenkiä tai muuta tavaraa.

Saan olla hyvän välikappaleena ottamassa lahjoituksia vastaan ja välittämässä niitä avuntarvitsijoille. En tiedä kenen ilo on silloin suurin, saajan, antajan vai välittäjän?

Hyvän tekemisestä leviää iloa ja hyvää mieltä moneen suuntaan ja monelle. Parhaimmassa tapauksessa hyvä kertautuu ja kulkee eteenpäin. Hyvä haluaa tehdä lisää hyvää.

Usein sellainen, joka on itse kokenut vaikeita aikoja, ja saanut apua, on herkempi auttamaan toisia.

Jouluun kuuluvat lahjat ja hyväntekeväisyys. Meille monelle herää auttamisenhalu. Tarjolla on monia tapoja auttaa, on keräyksiä, tapahtumia ja myyjäisiä. Monet haluavat tehdä hyvää. Apu voi olla hyvin pieni ja arkinenkin asia, se voi olla aikaamme ja joskus se voi kysyä enemmän vaivaamme.

Kuulin televisiosta lausahduksen kadonneen jäljillä ohjelmasta: on helpompi rakastaa kuin tulla rakastetuksi. Jäin tätä pohtimaan. Miksi on niin vaikeaa kokea olevansa rakastettu? Onko kukaan sanonut, että rakastaa? Ja jos sanoisi, kenen se pitäisi sanoa, milloin ja miten monta kertaa? Ketä uskomme tai uskoisimme?  Mitä jos sanoisimme sen itsellemme? Olemmeko kenties epävarmuudessamme ja luottamuksen puutteessamme suurin este itse itsellemme?

Tuossa ohjelmassa moni etsii juuriaan ja läheisiään. Parhaimmassa tapauksessa etsijä on löytänyt kadoksissa olevat elämänsä palapelin palaset ja saanut vastauksia ja ymmärrystä kipeisiin kysymyksiinsä.

Jumala antaa rakkauslahjansa meille jokaiselle, sinulle ja minulle, tänäkin jouluna. Jumala etsii kadoksissa olevia ja tarjoaa yhteyttään, kuulumista hänen perheväkeensä. Luoja etsii rakasta luotuaan.

Kipuilen Jumalan lahjan kera. Ilmaiseksi annettu lahja hämmentää. Otanko sen vastaan? En ymmärrä sen suuruutta kun pienen murusen verran. Uskonko silti? Osaanko iloita? Annanko hyvän tehdä työtään minussa ja minusta?

Jatkan pohtimista samalla, kun etsin käsiini ystäväni tekemät lämpimät lapaset.


Sirkku Mäkelä
diakoniatyöntekijä


Vielä kysyn, haluaisitko sinä auttaa?

Yksi tapa tehdä hyvää, on osallistua Pappilan joulu keräykseen, jossa annetaan apua nokialaisille vähävaraisille. Voit lahjoittaa säilyvää ruokatavaraa (esim. säilykkeitä, kahvia, makaronia, riisiä, suklaata) tai paketoida pienen lahjan lapsia varten (esim. kirja, vihko, kynä, pikkuauto). Merkitse korttiin paketin päälle mitä se sisältää.

Voit tuoda tavarat Maatialan pappilaan, Valkamankatu 2, kaikkina neljänä adventtisunnuntaina klo 11–15.

Me diakoniatyöntekijät jaamme lahjoitukset niitä tarvitseville.

Ruoka-avusta ja paketeista leviää isoja iloja niille, joilla ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen jouluna.

Kiitos!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Loppiainen - lahjojen päivä

Kaikkein tärkein joululahja



Siitä joulusta on aikaa pian jo 11 vuotta, silti muistan sen kuin eilisen päivän, sillä silloin sain antaa kaikkein tärkeimmän joululahjan.

Vietimme joulua 2004 isovanhempieni luona Mikkelissä, kuten olin itse viettänyt kaikki jouluni lapsuudesta saakka ja kuten olimme oman perheenikin kanssa jouluja tottuneet viettämään. Tästä joulusta tuli erilainen kahdesta suuresta syystä. Ensimmäistä kertaa joulua oli kanssamme viettämässä esikoispoikamme Arttu, vasta puolivuotias pojan pallero. Mukana olivat omien vanhempieni lisäksi myös molemmat isovanhempani, mummo ja pappa. Aattona oli myös eno perheineen.

Jouluaattona joulupukki tuli tuvan ollessa täynnä väkeä. Pukkina tällä kertaa enoni pukeutuneena punaiseen takkiin ja pukin naamariin. Lahjoja jaettiin sinne ja tänne. Jokaiselle oli jotakin. Arttu oli hautautua saamansa pakettivuoren alle, josta hän ei juuri ymmärtänyt iloita – ihmetteli vain suurin silmin ilonpitoa. Tapana oli, että nuorimmat avasivat pakettinsa ensin ja sitten siirryttiin ikäjärjestyksessä ylöspäin. Mummoni vuoro oli viimeisenä. Itse seurasin mummoni pakettien avaamista erityisen jännittyneenä.

Olin pitkään ja hartaasti pohtinut, mitä antaisin rakkaalle ihmiselle, joka koki, ettei mitään tarvitse ja jolla melkein kaikki tarvitsemansa tavarat on. Mummoni avasi paketin, josta syliin putosivat jalkaraspi, kylpysuola, rasva ja sydän kortti. Kortissa luki:” Lahjoitan sinulle jalkahoidon!” Mummoni ihmetteli ja hämmästeli ja toppuutteli, olisinhan malttamattomana halunnut hoitaa jalat heti. Sovittiin, että myöhemmin joululoman aikana.

Joulun päivät kuluivat nopeasti, ja kotiinlähtö lähestyi. Olin kuitenkin päättänyt hoitaa mummoni jalat, ja viimeisenä iltana maalla laitoin kylpyveden ja istutin mummoni tuoliin. Kylvetin, raspasin, pesin ja rasvasin mummoni jalat. Jutustelimme niin kuin aina – tavallisia asioita, ei mitään elämää suurempaa tai ihmeellisempää. Yhteinen hetki.  Seuraavana aamuna pakkasimme auton, ja matkasimme kotiin.

Reilun viikon päästä tästä suruviesti tuli. Mummoni oli lähtenyt viimeiselle matkalleen. Joulu oli samalla Artun ensimmäinen ja mummoni viimeinen.

Ikävä ei koskaan kokonaan lakkaa, mutta olen saanut lohtua ja voimaa muistaessani tuon joululahjan, yhteisen hetken. Mitään tärkeämpää tai kallisarvoisempaa en olisi voinut lahjaksi antaa - tai saada.

Kirjoittaja on kuvataiteilija ja opettaja Anu-Riikka Lampinen. Pappilan joulun kuvat ovat hänen tekemiään.

--- --- ---

Jälkisanat ulkoisesti yksinkertaista joulua viettäneeltä

Kuten tämän joulun ensimmäisessä blogissa uhosin, vietin kuin vietinkin vähäeleisen joulun. Tässä hektisessä elämän vaiheessa se oli paikallaan, mutta ei ehkä pitemmän päälle minun juttuni.

Mitään "normaalijoulua" enempää ei tapahtunut, muttei vähempääkään. Jännästi jotkut asiat nousivat tärkeiksi, jotkut pieneksi luullut merkityksellisiksi. Vaikka nyt joulukortit. Luulin, ettei se tunnu missään, etten laittanut niitä. Mutta tuntui. Ja kortit, jotka itse sain, luin moneen kertaan.

(Salaa olin kiitollinen perheelle, joka ei hyväksynyt puutonta joulua. Hakivat takapihalta joulumännyn.)

Pappilan joulun blogi hiljenee, mutta muistuttaa "Voit joulun elää joka päivä vaan, ja parhaan vuotes tulet tuntemaan".

Anu Heiskanen
Nokian seurakunnan tiedottaja