sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Karitsan katse


Karitsa
 

Synnyin juuri. Se on kovin outoa. Äitini katselee minua uteliaasti, nuolee turkkiani puhtaaksi. Maailma on uusi, se on valtava. Katson tähtistä taivasta yläpuolellani ja laajoja ketoja ympärilläni. Näin suureen maailmaanko minun on uskallettava tulla? Äiti, tarvitsen turvaa!

Rimpuilen jaloilleni. Huteraa. Näen paljon muita lampaita, erilaisia, eri värisiä ja eri-ikäisiä. Olen vastasyntynyt, enkä siksi tunne muita kuin äitini. Ovatkohan he ystävällisiä? Äitini lohduttaa minua hiljaisella kosketuksellaan. Kaikki selviää vielä.

Joukkoomme kuuluu myös kaksijalkaisia, ihmisiä. Muutama heistä näyttää aika väsyneeltä. Mikähän heitä niin väsyttää? Tuon yhden katse on lempeä, ehkä vähän huolestunut. Hän silittää minua ja hymyilee. Alan uskoa siihen, että tästä syntymisestä selvitään.

Nyt häikäisee! Äiti, päästä minut piiloon mahan alle! Kurkistan turvapaikastani, ja näen jotain valtavan kirkasta ja komeaa. Valo sattuu silmiin. Ensin yhden, sitten useamman olennon, jotka puhuvat meille. Korvissani humisee. En ymmärrä noita outoja sanoja. Yksi valoisista olennoista tuntuu katsovan suoraan minuun. Se katse tuntuu vatsanpohjassa saakka.

Laumamme ihmiset ovat hämmästyneitä ja tuijottavat suu auki olentoja. 

Joku taitaa itkeä. Mitä nyt tapahtuu? He kokoavat tavaroitaan ja ovat lähdössä jonnekin. Älkää jättäkö meitä!

Äiti rauhoittaa minua. Ihmiset ovat usein tuollaisia. Kiirehtivät paikasta toiseen. Ei hätää, ei ole syytä pelkoon.

Nukahdan. Äidin kylki on lämmin, sen vieressä on turvallista maata.

Herään siihen kun ihmiset tulevat takaisin. He vaikuttavat hengästyneiltä, kasvonsa punehtuneilta. Heitä ei väsytä enää, jokin on muuttunut. Se lempeäkatseinen tulee luokseni ja ottaa syliin. Hän juttelee hiljaa ihmeellisestä vastasyntyneestä. Puhuukohan hän minusta? Rauhoitun hänen matalaan ääneensä. Syntyminen, tähän maailmaan tutustuminen tuntuu jo ihan hyvältä. Nukahdan uudelleen.

Hanne von Weissenberg

Pastori, verkosto- ja yhteisötyön asiantuntia, Tampereen hiippakunta
 
Hämmästyttävän hyvää joulua jokaiselle!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kuusen kertomaa


Joulupuu herättää aina tunteita
 
 

Lapsena ihmettelin aina rakkaan joululaulun korskeaa aloitusta: ”Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella”.

Lapsuuteni joulukuusiin ei nimittäin tarvittu nauloja ja muttereita. Hain kuusen yleensä isän kanssa omasta metsästä ja sain koristella sen parhaaksi katsomallani tavalla. Kenties vanhempani hieman tasapainottivat koristelua myös yläoksille ulottuvaksi.

Aikuisena ja omien lasten myötä suhde joulukuuseen on tullut monisyisemmäksi.

Kuka noutaa kuusen Tammelantorilta vai tyydytäänkö tänäkin jouluna lähikaupan parkkipaikan suppeampaan valikoimaan?

Kenellä perheenjäsenistä on pisimmälle kehittynyt esteettinen silmä ja muototaju määrittämään, millainen on tasasuhtainen ja kaunis joulupuu?

Joulukuusi on meidän perheessä tapana koristella ennen joulurauhan julistusta ja ohrapuuron syöntiä. Koristelun aikana yleensä kaiken hötäkän keskellä väkisinkin mieli rauhoittuu.

En ole koskaan ymmärtänyt joulukoristeiden vaihtuvia trendejä, joihin vetoamalla markkinamiehet syytävät joka vuosi uuden värimaailman, materiaalit ja koristekuviot joulutunnelman luomiseen.

Joulukuusemme on läpileikkaus perheenjäsenten elämänvaiheista: sieltä löytyvät sulassa sovussa vanhat ja uudet koristeet, lasten päiväkotiaskartelut, lahjaksi saadut ja itse tehdyt koristeet. Väriskaala on epäsovinnainen, sillä kuusen koristelussakin tunteet menevät harmonian edelle.

Joulukuusen historiaa on jäljitetty 1600-luvulle asti: joulukuusi yleistyi ensin Saksan pohjoisosien säätyläiskodeissa. Vähitellen perinne kulkeutui ruotsalaisen sivistyneistön kautta 1820-luvulla myös Suomeen. Tiettävästi Suomen ensimmäinen joulukuusi on ollut vuonna 1829 helsinkiläisen paronin kotona. 

Joulukuusiperinteen vakiinnuttamisessa asennemuokkausta tehtiin sittemmin lastenlehtien kuvitetuissa joulurunoissa ja -saduissa.

Joulukuusi oli kuitenkin Suomessa vielä 1900-luvun taitteenkin jälkeen vain vauraiden perheiden ylläpitämä jouluperinne. Maalaistaloissa joulumielen nostattamiseen riitti kattoon ripustettava himmeli ja kynttilän harras liekki. Moni lapsi saattoi vielä sata vuotta sitten nähdä ensimmäisen koristellun joulukuusen koulun joulujuhlassa.

H. C. Andersenin satu Kuusi on moraalisesti ojentava satu, jossa tiivistyy joulukuusen jokavuotinen lyhyt mutta keskeinen merkitys joulumielen nostattajana. 

Vuodesta toiseen tunnen lämpimän mielenliikahduksen, kun viikkosiivouksen yhteydessä jostain löytyy kuusenneulasia edellisen joulun jäljiltä: joulukuusi tahtoo näin muistuttaa erityisyydestään myös harmaassa arjessa.

 

Päivi Heikkilä-Halttunen

Kirjoittaja on tamperelainen lastenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko, joka on paneutunut myös jouluaiheiseen lastenkirjallisuuteen.
 
 
 
PAPPILAN JOULU
Maatialan pappilassa 4. adventtisunnuntaina 20.12. messun jälkeen klo 16 saakka
Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin.  Svengaavat joululauluhetket klo 12 ja 14. Päivän aikana mahdollisuus koristella piparkakkuja.
Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.
 
 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Ihmeellistä Valoa


Kynttilä
 
 

Mirja tarttui sydänlankaan ja veti sen suoraksi etusormen ja peukalon välissä. Valkoinen puuvilla silitti sormien pintaa. Mirja mittasi lankaa ja leikkasi rihman poikki. Kiiltävät metalliset sakset hän oli perinyt mummoltaan. Mummo oli säilyttänyt saksia rautaisen Singerinsä petsatusta puusta tehdyssä ruskeassa laatikossa. ”Sakset ovat niin terävät, ettei niitä tarvitse kuin näyttää langalle – ja viuh, lanka katkeaa kuin itsestään”, mummo oli nauranut, mutta vakavoitunut sitten: ”Niin että ole näiden kanssa varovainen Mirja.” Tuntui tärkeältä, että juuri nämä sakset leikkasivat säikeet.

Lankojen tuli olla juuri 44 senttimetriä pitkiä. Se oli tärkeää, sillä niin monta vuotta ne kantaisivat palaessaan.

Sydänlangat Mirja sitoi kiinni puutikkuihin, solmi langat sieville ruseteille ja kiristi. Parafiini, steariini ja mehiläisvaha olivat sulaneet lempeässä vesihauteessa, ja sinne sulaan massaan Mirja laski langat varovasti, nosti hitaasti, ja veti sitten kynttilänsydämet suoriksi ja asetti ne telineeseen kovettumaan.

Ensimmäinen valu tuli lähimmäksi sydäntä, ja siksi se oli rakkauden valu. Mirja laski kynttilänsydämen hiljalleen kattilaan. Kyllä rakkautta oli elämässä ollut. Mummo oli rakastanut häntä, sen Mirja tiesi. Ja hänkin oli rakastanut mummoa. Oli ollut myös miehen rakkaus, jonkin aikaa.

Lapsi oli kuitenkin ollut Mirjan elämän suurin rakkaus.

Mirja veti kiivaasti henkeä. Ajatus lapsesta oli sydämen ympärille kietoutunut lämmin vaate. Mutta samalla ajatus puristi kylmästi ja tukehdutti sielua.

Toinen valu kynttilään oli surua. Mirja näki massan jähmettyvän langalle liian paksuna kerroksena, valuvan noroiksi. Mutta surukin oli paksua, se oli tiheää ja muhkuraista kipua. Kun Mirja oli nähnyt lapiollisen mustaa multaa valuvan lapsen arkulle, maailma oli muuttunut pimeäksi paikaksi. Valoa oli sen jälkeen ollut vaikea havaita.

Siksi seuraavaksi kerrokseksi oli valettava toivoa. Toivo takertui surun pintaan. Jäi siihen, sinnikkäänä.

Jokaisen valun välillä Mirja sulki silmänsä ja antoi tilaa kullekin tunteelle, ja jatkoi sitten hidasta työtään. Kerros kerrokselta kynttilä vahvistui uumenen ympärillä. Siihen jähmettyivät yksinäisyys ja katkeruus. Siihen painautuivat myös ilot ja onnen hetket. Olihan niitäkin ollut.

Valmiit kynttilät Mirja jätti kovettumaan telineeseen. Jouluaaton aamuna hän asettaisi ne kynttilänjalkoihin. Ne syttyisivät, kun ilta kääntyisi yöksi.

Jouluyönä Mirja istuu hämärässä ja katselee kynttilöiden lepattavaa liekkiä. Hän on yksin, mutta uskoo, että vielä voi tulla joku, jonka kanssa jakaa kaikki, myös jouluyön ihme.

Sillä jouluyönä kaikki syntyy uudelleen.

 

Tuulia Matilainen

Tuomiokapitulin viestinnän asiantuntija, kirjailija




PAPPILAN JOULU

Maatialan pappilassa 3. adventtisunnuntaina 13.12. messun jälkeen klo 16 saakka

Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin.  Mika Karola laulaa ja laulattaa joululauluja. Tehdään yhdessä kortteja nimikkoläheteille ensi vuonna lähetettäväksi.

Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.
 
 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tähti on syttynyt


Punapoimintaliinalla
 

 

Minun mummollani oli kahdeksan lasta, neljä tai viisi lehmää sekä kanoja. Kesällä oli kesäpossu, kasvimaa sekä perunapelto. Syksyllä oli loputtomasti säilömistä ja sadonkorjuuta. Talven tultua elämä ehkä hiukan rauhoittui. Askareet siirtyivät sisälle tuvan puolelle.

Äitini oli lapsista kuudes. Äiti muistaa, kuinka mummolla oli lähes aina kangaspuissa kangas kudottavana. Yleensä syntyi räsymattoja ja pyyheliinoja.  Kerran kankaana oli punapoimintaliina. Punapoiminta on perinteinen suomalainen kutomisen taito, jossa jokainen pellavainen lanka, loimi ja kude täytyy tarkasti laskea. Sitten punaisella langalla pujotellaan kuvioita kankaaseen. Vaatii varmasti pitkää pinnaa ja keskittymistä saada aikaan tuvan pöydälle pitkä liina.  Sellaisen mummoni kutoi.

Mummoni tahtoi punapoimintaliinan tuvan pöydälle jouluksi. Olen yrittänyt miettiä, mikä oli se ajatus, joka sai hänet liinaansa tekemään? Enää en pääse sitä häneltä kysymään. Voin vain arvailla.

Oliko kangaspuiden ääreen istuminen rentoutusta, sitä kuuluisaa omaa aikaa? Saiko hän kangaspuiden kolkkeessa omat ajatukset kasaan,  pois reikäisistä sukista ja muusta tekemättömästä?  Katosiko mekastava lapsilauma taustalle, kun oikein keskittyi lankojen laskemiseen? Vai oliko johtotähtenä ajatus kauniista tuvasta jouluna, lapsista ja perheestä siinä pöydän ympärillä? Mikä olisi se tähti tai tähtäin, jonka vuoksi hän työpäivänsä välissä tai lisäksi istahti kangaspuiden ääreen?

Olen lueskellut paria naistenlehden joulunumeroa. Esillä on jouluisia sisustuksia, ihania kattauksia, persoonallisia paketteja, kodikkaita torkkupeittoja ja herkkuja pöydät notkuen, yhdessäolon harmoniaa unohtamatta. Kirkoissa puhutaan sydämen valmistamisesta sekä jouluntähdestä, jota seuraamalla löytyy todellinen joulu. Martat antavat omia vinkkejään joulustressin vaivaamille. Näiden jouluisten kuvien keskellä on vaikeata tunnistaa, mikä on minun jouluni johtotähti tai unelma.  Ei kaiketi muuten saa vastausta kuin kokeilemalla. Kokeilemalla, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Kokeilemalla mikä on liikaa tai liian vähän.

Eräänä jouluna mummoni punapoimintaliinaan tuli reikä. Mokomat polttivat sisällä sähikäistikkuja ja kipinä lensi liinaan. Reikähän siitä tuli. Meniköhän joulu pilalle? Ainakaan liinaa ei heitetty roskiin pienen yhden pienen reiän takia. Liina sai jatkaa tehtäväänsä reiästä huolimatta.

Sanna Erkanaho, pastori
 
-------------------------------
 
PAPPILAN JOULU – Maatialan pappilassa 2. adventtisunnuntaina 6.12.
messun jälkeen klo 16 saakka
Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää.
Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin. 
 
Askarrellaan vapaalla aikataululla joulukortteja erilaisia materiaaleja hyödyntäen.
Lisäksi klo 12 ja 14 ohjatut jouluaskartelupajat, joissa askarrellaan joulukoriste kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Pajassa voi rakentaa talvisen asetelman lasipurkkiin tai tehdä lasipurkeista lyhtyjä. Paperista muotoilemalla syntyy jouluinen lippunauha sekä erilaisia kuusenkoristeita. Pajat sopivat kaikenikäisille, niin lapsille kuin aikuisille. Ohjaajana taidekasvattaja Outi Virtanen. Materiaalit paikalla valmiina.
Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.
 
 

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Enkelit paikalla


Enkeli
 
 

Äiti on lapsineen kaupungilla. Yhtäkkiä 5-vuotias poika tempautuu irti äidin kädestä ja pinkaisee riemuissaan juoksuun. Syynä on heidän autonsa, jonka poika näkee parkkeeratun kadun toiselle puolen. Poika juoksee tielle. Vasemmalta lähestyy auto, lujaa. Äiti näkee, miten poika juoksee sen alle. Jarrut kirskuvat samaan aikaan, kun äiti huutaa henkensä edestä ja kiiruhtaa kohti lastaan.

Sitten tapahtuu ihme. Äiti näkee omin silmin, miten jokin mahti tempaa lapsen taaksepäin täydestä vauhdista niin, että tämä paiskautuu äitiään vasten. Molemmat päätyvät jarruttaneen auton konepellille, eikä heille käy kuinkaan.

Tarinan äiti on sukulaiseni Maija. Tapahtumasta on yli kolmekymmentä vuotta, mutta Maija muistaa sen kuin eilispäivän. Hän on muulloinkin tuntenut varjeluksen. Eräänä jouluyönä hän heräsi keskellä yötä ja huomasi steariinin roihuavan korkein liekein. Kynttilä oli unohtunut palamaan puiselle sohvapöydälle kirjapinon taa. Jollei Maija olisi herännyt, olisi asunto ollut pian ilmiliekeissä.

Maijan kertomukset viime hetkien pelastumisesta palauttavat mieleeni omia muistojani. 13 vuotta sitten juoksin sukkasillani ulos tajuton kaksivuotias sylissäni. Oikaisin umpihangen kautta viereiseen rivitaloon. Pienen poikani kasvot sinersivät ja hänen päänsä retkotti ranteeni yli. Luulin menettäneeni hänet. Sitten joku nappasi pojan sylistäni. Sain sanotuksi vain ”omena”, minkä jälkeen naapurin Heikki alkoi elvyttää lasta. Omenanpala lensi kaaressa hankeen. Kuulin poikani itkun, aivan kuin synnytyslaitoksella.

Toisen kerran enkeli sai maltalaismiehen hahmon kaksi vuotta sitten. Yhtenä aamuna loma-asuntomme oveen kolkutettiin. Ovella seisoi iäkäs työmies puolitoistavuotias poikani sylissään: "Onko tämä teidän poikanne?" Selvisi, ettei jäykkä ulko-ovemme ollut loksahtanut kunnolla kiinni. Poika oli livahtanut salamannopeasti ulos sillä välin kun hyssytin vauvaa. Sitten poika oli könynnyt jyrkät kiviportaat alas kohti autotietä. Sen takana häämötti bulevardi, josta oli aitaamaton matka mereen, suora pudotus. Mies oli syöksynyt kattotyömaalta pelastamaan lapseni.

Maijan kokemuksessa ”jokin mahti tempasi” lapsen taaksepäin kesken juoksun. Niin tapahtui, kun seisoin vanhimman poikani kanssa rinnakkain hellan vieressä. Opetin pojalle, miten pastakastike valmistetaan. Sitten tapahtui jotakin selittämätöntä: sanaankaan sanomatta, kesken ruuanlaiton ja jutustelun, astuimme pojan kanssa yhtä aikaa askelet taaksepäin.

Katsoimme toisiamme hämmentyneenä. Tuntui siltä kuin meidät olisi vedetty kuminauhalla pois hellan luota. Poika ehti sanoa vain ”oho, mikä se oli”, minkä jälkeen räjähti iso lasikuppi. Se oli liedellä, joka oli mennyt vahingossa päälle. Lasia sinkoili kaikkialle, jalkojemme juureen asti. Olisimme saaneet tulikuumat lasinsirut silmillemme, ellei ”jokin voima” olisi vetänyt meitä taaksepäin.

Vilunväreet kulkevat ihollani, kun muistelen näitä hetkiä. Rauhoitun, kun laitan soimaan tutun virren. Sen nimi on Kiitos sulle Jumalani.

Maria Syvälä
 

PAPPILAN JOULU – Maatialan pappilassa
1. adventtisunnuntaina 29.11. perhemessun jälkeen klo 16 saakka

Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin. 
Askarrellaan vapaalla aikataululla vanhoista kirjoista jouluisia koristeita. Voi tuoda omia kirjoja tai tehdä talon kirjoista. Päivän aikana myös joulun loruja, satuja ja lauluja.
Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pappilan joulun blogi herää kesäunestaan


 
 
Joulu tulee – oletko valmis?
 

Seurakunnallisissa ja hengellisissä piireissä olemme tottuneet vastaamaan otsikon kysymykseen, että ei tarvitse olla valmis, joulu tulee joka tapauksessa. Ja niinhän se tulee, kalenterijoulu. Yhtä lailla mitään valmistelematta tulee ruotsalaisuuden päiväkin.

 
Tämän joulun alla, kun monestakin eri syystä johtuvan ajanpuutteen vuoksi olen päättänyt jättää normaalit jouluvalmistelutoimet kokonaan pois, valmistautumisen toisenlainen merkitys on ollut paljon mielessäni. Jumala asetti meille neljän viikon mittaisen jouluun valmistautumisen ajan, adventin. Eräät saivat tiedon jo paljon tätä aikaisemmin. Syttyi tähti, jota tietäjien oli lähdettävä seuraamaan. Nuori neitsyt Maria kuuli asiasta (onneksi ja syystä) ensimmäisenä. Enkeli ilmoitti, että hänestä tulee maailman Vapahtajan äiti.

 
Vaikuttaisi, että valmistautumisia oli ja on hyvä suorittaa. Enemmän on kysymys asenteesta. Millä tavoin valmistaudun tulevaan, kun minun ei tarvitse lukea tähdistä parhainta kulkureittiä tuntemattomassa maastossa tai miettiä miten kertoisin kihlatulle ja sukulaisille syntyvästä isättömästä lapsesta?

 
Kriisistä toiseen kiiruhtava Posti ei saa toimitettavakseen yhtään lähettämääni joulukorttia. En ole valmistelemassa ainoitakaan pikkujouluja tai muita joulun ajan tapahtumia. Ensimmäisenä adventtina en laita keittiön ikkunaan rakkaan jouluihmiseni, Päivin (hänen pitämästään blogista löytyy hyvät vinkit lasten joululukemisiksi http://lastenkirjahylly.blogspot.fi), tekemää modernia himmeliä. Jonain sopivana päivänä ensimmäisen ja kolmannen adventin välissä ei vanhan matkalaukun päälle ilmestykään seimiasetelmaa. Harvat lahjat ovat tarkoin harkitut ja jo hankitut. Perinteistä jouluruoka-ostosreissua liian kalliiseen Kauppahalliin ei tule tapahtumaan. Kuusimyyjältä jää myymättä se viimeinen karahka sopuisaan alihintaan.

 
Se, mitä minä voin tehdä valmistautuakseni ensi jouluun, tapahtuu pääni sisällä sekä Maatialan pappilassa Pappilan joulu -tapahtumissa osallistujana ja blogien lukijana. Pappilan joulun kuvittajana on tänä vuonna taiteilija Anu-Riikka Lampinen. Joka adventilla, joululla ja loppiaisella on oma kuvansa ja eri kirjoittajien kuvan aiheeseen liittyvät tekstit. Ensimmäisenä paikalle saapuu enkeli, kuten enkeleillä on tapana. Siitä enemmän 23.11.

 
Oikein odotan, mitä tulee tapahtumaan. Onko asenne kohdillaan, pääsenkö maaliin kuten Sipilän hallitus hillittömän vatuloinnin jälkeen? Käykö niin kuin epäilen, että olen henkisesti valmiimpi jouluun kuin koskaan aikaisemmin sitten lapsuusvuosien, jolloin mikään taakka ei harteita painanut? Laitan tänne merkinnän, jos niin käy.

 
Nähdään Pappilassa:

 

Hauskuutta ja hyötyä (kun kuitenkin haluatte jotain puuhata):


 

Anu Heiskanen
Nokian seurakunnan tiedottaja