maanantai 30. marraskuuta 2015

Tähti on syttynyt


Punapoimintaliinalla
 

 

Minun mummollani oli kahdeksan lasta, neljä tai viisi lehmää sekä kanoja. Kesällä oli kesäpossu, kasvimaa sekä perunapelto. Syksyllä oli loputtomasti säilömistä ja sadonkorjuuta. Talven tultua elämä ehkä hiukan rauhoittui. Askareet siirtyivät sisälle tuvan puolelle.

Äitini oli lapsista kuudes. Äiti muistaa, kuinka mummolla oli lähes aina kangaspuissa kangas kudottavana. Yleensä syntyi räsymattoja ja pyyheliinoja.  Kerran kankaana oli punapoimintaliina. Punapoiminta on perinteinen suomalainen kutomisen taito, jossa jokainen pellavainen lanka, loimi ja kude täytyy tarkasti laskea. Sitten punaisella langalla pujotellaan kuvioita kankaaseen. Vaatii varmasti pitkää pinnaa ja keskittymistä saada aikaan tuvan pöydälle pitkä liina.  Sellaisen mummoni kutoi.

Mummoni tahtoi punapoimintaliinan tuvan pöydälle jouluksi. Olen yrittänyt miettiä, mikä oli se ajatus, joka sai hänet liinaansa tekemään? Enää en pääse sitä häneltä kysymään. Voin vain arvailla.

Oliko kangaspuiden ääreen istuminen rentoutusta, sitä kuuluisaa omaa aikaa? Saiko hän kangaspuiden kolkkeessa omat ajatukset kasaan,  pois reikäisistä sukista ja muusta tekemättömästä?  Katosiko mekastava lapsilauma taustalle, kun oikein keskittyi lankojen laskemiseen? Vai oliko johtotähtenä ajatus kauniista tuvasta jouluna, lapsista ja perheestä siinä pöydän ympärillä? Mikä olisi se tähti tai tähtäin, jonka vuoksi hän työpäivänsä välissä tai lisäksi istahti kangaspuiden ääreen?

Olen lueskellut paria naistenlehden joulunumeroa. Esillä on jouluisia sisustuksia, ihania kattauksia, persoonallisia paketteja, kodikkaita torkkupeittoja ja herkkuja pöydät notkuen, yhdessäolon harmoniaa unohtamatta. Kirkoissa puhutaan sydämen valmistamisesta sekä jouluntähdestä, jota seuraamalla löytyy todellinen joulu. Martat antavat omia vinkkejään joulustressin vaivaamille. Näiden jouluisten kuvien keskellä on vaikeata tunnistaa, mikä on minun jouluni johtotähti tai unelma.  Ei kaiketi muuten saa vastausta kuin kokeilemalla. Kokeilemalla, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Kokeilemalla mikä on liikaa tai liian vähän.

Eräänä jouluna mummoni punapoimintaliinaan tuli reikä. Mokomat polttivat sisällä sähikäistikkuja ja kipinä lensi liinaan. Reikähän siitä tuli. Meniköhän joulu pilalle? Ainakaan liinaa ei heitetty roskiin pienen yhden pienen reiän takia. Liina sai jatkaa tehtäväänsä reiästä huolimatta.

Sanna Erkanaho, pastori
 
-------------------------------
 
PAPPILAN JOULU – Maatialan pappilassa 2. adventtisunnuntaina 6.12.
messun jälkeen klo 16 saakka
Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää.
Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin. 
 
Askarrellaan vapaalla aikataululla joulukortteja erilaisia materiaaleja hyödyntäen.
Lisäksi klo 12 ja 14 ohjatut jouluaskartelupajat, joissa askarrellaan joulukoriste kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Pajassa voi rakentaa talvisen asetelman lasipurkkiin tai tehdä lasipurkeista lyhtyjä. Paperista muotoilemalla syntyy jouluinen lippunauha sekä erilaisia kuusenkoristeita. Pajat sopivat kaikenikäisille, niin lapsille kuin aikuisille. Ohjaajana taidekasvattaja Outi Virtanen. Materiaalit paikalla valmiina.
Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.
 
 

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Enkelit paikalla


Enkeli
 
 

Äiti on lapsineen kaupungilla. Yhtäkkiä 5-vuotias poika tempautuu irti äidin kädestä ja pinkaisee riemuissaan juoksuun. Syynä on heidän autonsa, jonka poika näkee parkkeeratun kadun toiselle puolen. Poika juoksee tielle. Vasemmalta lähestyy auto, lujaa. Äiti näkee, miten poika juoksee sen alle. Jarrut kirskuvat samaan aikaan, kun äiti huutaa henkensä edestä ja kiiruhtaa kohti lastaan.

Sitten tapahtuu ihme. Äiti näkee omin silmin, miten jokin mahti tempaa lapsen taaksepäin täydestä vauhdista niin, että tämä paiskautuu äitiään vasten. Molemmat päätyvät jarruttaneen auton konepellille, eikä heille käy kuinkaan.

Tarinan äiti on sukulaiseni Maija. Tapahtumasta on yli kolmekymmentä vuotta, mutta Maija muistaa sen kuin eilispäivän. Hän on muulloinkin tuntenut varjeluksen. Eräänä jouluyönä hän heräsi keskellä yötä ja huomasi steariinin roihuavan korkein liekein. Kynttilä oli unohtunut palamaan puiselle sohvapöydälle kirjapinon taa. Jollei Maija olisi herännyt, olisi asunto ollut pian ilmiliekeissä.

Maijan kertomukset viime hetkien pelastumisesta palauttavat mieleeni omia muistojani. 13 vuotta sitten juoksin sukkasillani ulos tajuton kaksivuotias sylissäni. Oikaisin umpihangen kautta viereiseen rivitaloon. Pienen poikani kasvot sinersivät ja hänen päänsä retkotti ranteeni yli. Luulin menettäneeni hänet. Sitten joku nappasi pojan sylistäni. Sain sanotuksi vain ”omena”, minkä jälkeen naapurin Heikki alkoi elvyttää lasta. Omenanpala lensi kaaressa hankeen. Kuulin poikani itkun, aivan kuin synnytyslaitoksella.

Toisen kerran enkeli sai maltalaismiehen hahmon kaksi vuotta sitten. Yhtenä aamuna loma-asuntomme oveen kolkutettiin. Ovella seisoi iäkäs työmies puolitoistavuotias poikani sylissään: "Onko tämä teidän poikanne?" Selvisi, ettei jäykkä ulko-ovemme ollut loksahtanut kunnolla kiinni. Poika oli livahtanut salamannopeasti ulos sillä välin kun hyssytin vauvaa. Sitten poika oli könynnyt jyrkät kiviportaat alas kohti autotietä. Sen takana häämötti bulevardi, josta oli aitaamaton matka mereen, suora pudotus. Mies oli syöksynyt kattotyömaalta pelastamaan lapseni.

Maijan kokemuksessa ”jokin mahti tempasi” lapsen taaksepäin kesken juoksun. Niin tapahtui, kun seisoin vanhimman poikani kanssa rinnakkain hellan vieressä. Opetin pojalle, miten pastakastike valmistetaan. Sitten tapahtui jotakin selittämätöntä: sanaankaan sanomatta, kesken ruuanlaiton ja jutustelun, astuimme pojan kanssa yhtä aikaa askelet taaksepäin.

Katsoimme toisiamme hämmentyneenä. Tuntui siltä kuin meidät olisi vedetty kuminauhalla pois hellan luota. Poika ehti sanoa vain ”oho, mikä se oli”, minkä jälkeen räjähti iso lasikuppi. Se oli liedellä, joka oli mennyt vahingossa päälle. Lasia sinkoili kaikkialle, jalkojemme juureen asti. Olisimme saaneet tulikuumat lasinsirut silmillemme, ellei ”jokin voima” olisi vetänyt meitä taaksepäin.

Vilunväreet kulkevat ihollani, kun muistelen näitä hetkiä. Rauhoitun, kun laitan soimaan tutun virren. Sen nimi on Kiitos sulle Jumalani.

Maria Syvälä
 

PAPPILAN JOULU – Maatialan pappilassa
1. adventtisunnuntaina 29.11. perhemessun jälkeen klo 16 saakka

Riisipuuroa, glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin. 
Askarrellaan vapaalla aikataululla vanhoista kirjoista jouluisia koristeita. Voi tuoda omia kirjoja tai tehdä talon kirjoista. Päivän aikana myös joulun loruja, satuja ja lauluja.
Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim. vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pappilan joulun blogi herää kesäunestaan


 
 
Joulu tulee – oletko valmis?
 

Seurakunnallisissa ja hengellisissä piireissä olemme tottuneet vastaamaan otsikon kysymykseen, että ei tarvitse olla valmis, joulu tulee joka tapauksessa. Ja niinhän se tulee, kalenterijoulu. Yhtä lailla mitään valmistelematta tulee ruotsalaisuuden päiväkin.

 
Tämän joulun alla, kun monestakin eri syystä johtuvan ajanpuutteen vuoksi olen päättänyt jättää normaalit jouluvalmistelutoimet kokonaan pois, valmistautumisen toisenlainen merkitys on ollut paljon mielessäni. Jumala asetti meille neljän viikon mittaisen jouluun valmistautumisen ajan, adventin. Eräät saivat tiedon jo paljon tätä aikaisemmin. Syttyi tähti, jota tietäjien oli lähdettävä seuraamaan. Nuori neitsyt Maria kuuli asiasta (onneksi ja syystä) ensimmäisenä. Enkeli ilmoitti, että hänestä tulee maailman Vapahtajan äiti.

 
Vaikuttaisi, että valmistautumisia oli ja on hyvä suorittaa. Enemmän on kysymys asenteesta. Millä tavoin valmistaudun tulevaan, kun minun ei tarvitse lukea tähdistä parhainta kulkureittiä tuntemattomassa maastossa tai miettiä miten kertoisin kihlatulle ja sukulaisille syntyvästä isättömästä lapsesta?

 
Kriisistä toiseen kiiruhtava Posti ei saa toimitettavakseen yhtään lähettämääni joulukorttia. En ole valmistelemassa ainoitakaan pikkujouluja tai muita joulun ajan tapahtumia. Ensimmäisenä adventtina en laita keittiön ikkunaan rakkaan jouluihmiseni, Päivin (hänen pitämästään blogista löytyy hyvät vinkit lasten joululukemisiksi http://lastenkirjahylly.blogspot.fi), tekemää modernia himmeliä. Jonain sopivana päivänä ensimmäisen ja kolmannen adventin välissä ei vanhan matkalaukun päälle ilmestykään seimiasetelmaa. Harvat lahjat ovat tarkoin harkitut ja jo hankitut. Perinteistä jouluruoka-ostosreissua liian kalliiseen Kauppahalliin ei tule tapahtumaan. Kuusimyyjältä jää myymättä se viimeinen karahka sopuisaan alihintaan.

 
Se, mitä minä voin tehdä valmistautuakseni ensi jouluun, tapahtuu pääni sisällä sekä Maatialan pappilassa Pappilan joulu -tapahtumissa osallistujana ja blogien lukijana. Pappilan joulun kuvittajana on tänä vuonna taiteilija Anu-Riikka Lampinen. Joka adventilla, joululla ja loppiaisella on oma kuvansa ja eri kirjoittajien kuvan aiheeseen liittyvät tekstit. Ensimmäisenä paikalle saapuu enkeli, kuten enkeleillä on tapana. Siitä enemmän 23.11.

 
Oikein odotan, mitä tulee tapahtumaan. Onko asenne kohdillaan, pääsenkö maaliin kuten Sipilän hallitus hillittömän vatuloinnin jälkeen? Käykö niin kuin epäilen, että olen henkisesti valmiimpi jouluun kuin koskaan aikaisemmin sitten lapsuusvuosien, jolloin mikään taakka ei harteita painanut? Laitan tänne merkinnän, jos niin käy.

 
Nähdään Pappilassa:

 

Hauskuutta ja hyötyä (kun kuitenkin haluatte jotain puuhata):


 

Anu Heiskanen
Nokian seurakunnan tiedottaja