Kynttilä
Mirja tarttui sydänlankaan ja veti sen suoraksi etusormen ja peukalon välissä. Valkoinen puuvilla silitti sormien pintaa. Mirja mittasi lankaa ja leikkasi rihman poikki. Kiiltävät metalliset sakset hän oli perinyt mummoltaan. Mummo oli säilyttänyt saksia rautaisen Singerinsä petsatusta puusta tehdyssä ruskeassa laatikossa. ”Sakset ovat niin terävät, ettei niitä tarvitse kuin näyttää langalle – ja viuh, lanka katkeaa kuin itsestään”, mummo oli nauranut, mutta vakavoitunut sitten: ”Niin että ole näiden kanssa varovainen Mirja.” Tuntui tärkeältä, että juuri nämä sakset leikkasivat säikeet.
Lankojen
tuli olla juuri 44 senttimetriä pitkiä. Se oli tärkeää, sillä niin monta vuotta
ne kantaisivat palaessaan.
Sydänlangat
Mirja sitoi kiinni puutikkuihin, solmi langat sieville ruseteille ja kiristi.
Parafiini, steariini ja mehiläisvaha olivat sulaneet lempeässä vesihauteessa,
ja sinne sulaan massaan Mirja laski langat varovasti, nosti hitaasti, ja veti
sitten kynttilänsydämet suoriksi ja asetti ne telineeseen kovettumaan.
Ensimmäinen
valu tuli lähimmäksi sydäntä, ja siksi se oli rakkauden valu. Mirja laski
kynttilänsydämen hiljalleen kattilaan. Kyllä rakkautta oli elämässä ollut.
Mummo oli rakastanut häntä, sen Mirja tiesi. Ja hänkin oli rakastanut mummoa.
Oli ollut myös miehen rakkaus, jonkin aikaa.
Lapsi oli
kuitenkin ollut Mirjan elämän suurin rakkaus.
Mirja veti
kiivaasti henkeä. Ajatus lapsesta oli sydämen ympärille kietoutunut lämmin
vaate. Mutta samalla ajatus puristi kylmästi ja tukehdutti sielua.
Toinen valu
kynttilään oli surua. Mirja näki massan jähmettyvän langalle liian paksuna
kerroksena, valuvan noroiksi. Mutta surukin oli paksua, se oli tiheää ja
muhkuraista kipua. Kun Mirja oli nähnyt lapiollisen mustaa multaa valuvan
lapsen arkulle, maailma oli muuttunut pimeäksi paikaksi. Valoa oli sen jälkeen
ollut vaikea havaita.
Siksi
seuraavaksi kerrokseksi oli valettava toivoa. Toivo takertui surun pintaan. Jäi
siihen, sinnikkäänä.
Jokaisen
valun välillä Mirja sulki silmänsä ja antoi tilaa kullekin tunteelle, ja jatkoi
sitten hidasta työtään. Kerros kerrokselta kynttilä vahvistui uumenen
ympärillä. Siihen jähmettyivät yksinäisyys ja katkeruus. Siihen painautuivat
myös ilot ja onnen hetket. Olihan niitäkin ollut.
Valmiit
kynttilät Mirja jätti kovettumaan telineeseen. Jouluaaton aamuna hän asettaisi
ne kynttilänjalkoihin. Ne syttyisivät, kun ilta kääntyisi yöksi.
Jouluyönä
Mirja istuu hämärässä ja katselee kynttilöiden lepattavaa liekkiä. Hän on
yksin, mutta uskoo, että vielä voi tulla joku, jonka kanssa jakaa kaikki, myös
jouluyön ihme.
Sillä
jouluyönä kaikki syntyy uudelleen.
Tuulia
Matilainen
Tuomiokapitulin
viestinnän asiantuntija, kirjailija
PAPPILAN JOULU
Maatialan pappilassa 3. adventtisunnuntaina
13.12. messun jälkeen klo 16 saakka
Riisipuuroa,
glögiä ja pipareita tarjolla klo 11 alkaen niin kauan kuin riittää. Kaunis
hartaushuone omiin hiljaisiin hetkiin. Mika
Karola laulaa ja laulattaa joululauluja. Tehdään yhdessä kortteja
nimikkoläheteille ensi vuonna lähetettäväksi.
Tullessaan
voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille
nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet,
kahvi, makaroni, suklaa) tai pieni valmiiksi paketoitu lahja lapselle (esim.
vihko ja kynä, pikkuauto), päälle korttiin merkintä paketin sisällöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti