Marraskuun musta viitta

Suomi on harvoja kieliä, missä kuukausilla on omankieliset nimet. Suomalaisille oli muinoin tärkeää, että kuukauden nimi muistutti aikaa, jota elettiinn. Marraskuu, kuoleman kuu. Marras merkitsee kuolemaa. Maa on martaassa, kuoleman kielissä. 

Marraskuu kantaa hartelillaan sysimustaa viittaa. Syystuulen voimalla se hulmauttaa sen verhoamaan maiseman hämärään valoon. Peittämään auringon valon ja vielä viipyilevät vihreän ja punaisen sävyt. 

Kuljemme kohti vuoden loppua. Valo vähenee vähenemistään ja usko uuteen aamuun roikkuu yhä ohenevassa langassa. Sitkeä on kuitenkin tuo valon lanka. Pimeimmänkin päivän taakkaa se jaksaa kantaa ja lupaa, lupaa valon vielä voittavan.

Kun sysipimeään sytyttää kynttilän, sen liekki näkyy kilometrien päähän. Valo on pimeyttä voimakkaampi. Valolla on valtava voima. Vasta pimeydessä se todella tulee näkyviin. Pienikin liekki, joka valossa on vain kalpea häivähdys, loistaa nyt  kirkkaana. 

Ehkä me tarvitsemme pimeyttä, nähdäksemme valon. 

Vielä pimenee monen päivän ajan, mutta lupaus on jo olemassa. Valo voittaa ja 22.12. jälkeen päivä alkaa ottaa takaisin menettämäänsä. 

Siihen saakka nautin pienistä valoista, jotka saavat pimeyden näyttämään vähemmän pimeältä. Kietoudun marraskuun mustaan samettiviittaan ja katson kynttilän liekkiin niin, että silmiä häikäisee.