Joulun odotusta. Nytkö jo?

 

Lupasin yli kuukausi sitten kirjoittaa blogin jouluun valmistautumisesta. Kirjoituksen palautus sovittiin 3.11. mennessä. Olen kirjannut lupaukseni kalenteriini, etten unohtaisi. Pari kertaa ennen kalenterihälytystä kirjoituslupaukseni on jo käynyt mielessä. On kuitenkin vasta lokakuun viimeisen päivän ilta, kun ryhdyn kirjoittamaan. Työn arjessa joulu tuntuu kaukaiselta vaikka siihen on aikaa enää vain kahdeksan viikkoa.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat hyvin suunnitelmallisia elämässään. Osa heistä on jo nyt hankkinut kaikki aikomansa joululahjat. Eipä sitten tarvitse viime hetkellä ruuhkissa stressaantua. Minä en ole näin suunnitelmallinen. Yleensä olen lähes viime metreillä joulupukin asioilla. Rouvan kanssa kylläkin suunnittelemme lahjat etukäteen.

Kun lapset olivat pieniä, lahjat olivat tärkeämpiä. Kaikki ovat nyt jo täysi-ikäisiä. Hankimme vain muutaman lahjan; kirjoja, urheiluvaatteita ja tietysti joulusuklaata.

Olen kai vanhanaikainen kun jotkut joulun alusaikaan liittyvät kaupalliset asiat lähes ärsyttävät minua. Ne ovat pieniä asioita kuten kahviloiden joulutorttutarjonta tai kauppojen jatkuva joulumusiikki ja täydellinen joulusomistus jo viikkoja ennen adventtia. Minä en osta joulutorttua ennen ensimmäistä adventtia enkä enää loppiaisen jälkeen!

Meillä valmistetaan ensimmäinen joulupiparitaikina itsenäisyyspäivän aikoina. Se yleensä ei pääse uuniin saakka. Minä en ole vähiten syyllinen. Tässä alkaa jo olla jouluntuoksua ja -odotusta. Tosin ensimmäinen konkreettinen joulunodotuksen tunne tulee minulle 1. adventtina. Hoosianna on aina yhtä vaikuttava. Joulukuussa joulukonsertit tai kauneimmat joululaulu -tilaisuudet valmistavat hienosti kohti aattoa. Kun lapset olivat pieniä, päiväkotien, kerhojen ja seurojen sekä ala-asteen kuusijuhlat olivat sykähdyttävän hienoja juhlia vierailla.

 Joulukalat olemme yleensä hankkineet kauppahallista aatonaattona. Tiedän, että kalat voi etukäteen tilata, ja silloin välttyy jonottamiselta. Aina emme tilaa etukäteen. Kauppahallissa vuoroaan jonottamisessa on erityinen tunnelma; ihmiset ovat leppoisia ja ystävällisiä toisilleen, tungoksesta huolimatta. Joulurauhan voi miltei käsin koskettaa.

Joulu on kodinjuhla. Perheelleni on ollut hyvin tärkeää viettää joulua yhdessä isovanhempien kanssa. Traditioihimme kuuluvat aattona aamusta alkaen joulukuusen koristelu, joulupuuron syöminen, joulurauhan julistuksen katsominen, joulukirkossa käyminen, juhlava ja kiireetön aaton päivällinen, joululaulujen laulaminen ja lahjojen jakaminen. Tämä on kokonaisuus, mitä huomaan juuri odottavani.

Traditiot syntyvät toistoista. Kun katson perheeni joulusta otettuja valokuvia, ovat ne otettu hyvin samankaltaisista tilanteista. Siitä huolimatta en koe kyllästymistä. Se johtuu siitä, että joulu toistuu vuoden rytmillä ja siitä, että joulussa, sen vietossa ja sanomassa on jotain erityisen arvokasta ja odottamisen arvoista.

Eero Väätäinen
kaupunginjohtaja