maanantai 12. joulukuuta 2016

Joululaulut – ärsyttävää rallatusta vai jotain merkityksellistä?


 
Ärsyttää, kun joka paikassa marraskuusta asti soi tauotta joululaulut. Kaupassa joudut heti aulassa Soihdut sammuu -ansaan. Radiossa kotimatkalla pauhaa Joulumaa, kanavanvaihto ei auta ”tip, tap” tuuttaa korvat tukkoon. Kotona ei jaksa kuunnella yhden yhtä joululaulua. Tunne on tuttu monille meistä, minullekin.
Silti, kun aloimme valita lauluja ensi sunnuntain Pappilan joulussa käytävään Joululaulubumtsibumiin, läikähti rinnassa henkäys hellä. Tutut, turvalliset, muistoja täynnä olevat joululaulut saivat joulumielelle. Lapsuuden joulut mummolassa kietoutuvat Sylvian joululaulun nuotteihin. Maa on niin kaunis vei minut heti jouluaamun kirkkoon, mummon turvalliseen kainaloon. Kuusen ympärillä laulettiin tätien ja setien kanssa Tonttujen jouluyötä.
Mitenhän on? Ehkä ärsyttävyyteen vaikuttaakin se kuuluisa arjen hektisyys, kiire ja stressi. Joululaulut tuntuvat väsyneen ja nälkäisen ihmisen kauppareissun keskellä tekopirteiltä ja saavat ärsyyntymään. Kun saa rauhassa kuunnella ja laulaa mukana, joululaulut saavatkin ihan toisen merkityksen. Ne muistuttavat meitä niistä hetkistä, jolloin ei ole kiire, jolloin perheellä on aikaa olla yhdessä. Ne tuovat esiin myös joulun sanoman, seimeen syntyneen poikalapsen. Lapsen, jonka syntymän jälkeen kaikki oli toisin.

Petra Lämsä, nuorisotyönohjaaja

Sunnuntaina lauletaan Maatialan pappilassa joululauluja Bumtsibumin hengessä klo 12. Svengaavat joululaulut ovat vuorossa klo 14. Olet lämpimästi tervetullut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti