tiistai 23. joulukuuta 2014

 Näin sydämeeni joulun teen


Minulle joulu on aina ollut perheen juhla. Sellainenhan se ennen kaikkea oli Betlehemissäkin,
vaikka olosuhteet olivatkin hieman erikoiset. Koska tänäkin vuonna lähden joulun viettoon perheeni
luokse, oma kotini jää joulun ajaksi tyhjilleen. Siksi jouluvalmisteluni kotona ovat hyvin vähäiset:
varmaankin avaan vain kotialttarillani lepäävän Raamatun jouluevankeliumin kohdalta.

Joulutunnelmaan voin etukäteen virittäytyä myös vaikkapa laulamalla joululauluja kynttilöiden
lempeässä valossa tai leipomalla joitakin jouluisia herkkuja. Adventinajan messut, kauneimmat
joululaulut ja muut seurakunnan tapahtumat ovat toki myös läsnä joulunodotuksessani.

Kaikkein tärkeintä minulle onkin avata jouluevankeliumi myös sydämessäni. Pyrin muistuttamaan
itseäni siitä, että Jeesus syntyi aikanaan myös minun Herrakseni. Hän tuli – ja tulee yhä edelleen –
tuomaan minulle iloa ja toivoa, rauhaa ja rakkautta. Hän varmasti toivoo minun tekevän tilaa
lahjoilleen ja jakavan niistä edelleen myös muille ihmisille. Tilaa pyrin tekemään hoitamalla kaikki
rästiin jääneet tehtävät pois päiväjärjestyksestä hyvissä ajoin ennen joulua, jotta voisin täydestä
sydämestäni keskittyä juhlimaan Vapahtajani syntymää.

Lahjojen keksimisessä en koskaan ole ollut oikein elementissäni, vaikka niiden antamisesta
iloitsenkin. Joulun alla kiertelen kyllä kauppoja tutkien, josko jotakin ihanaa löytyisi, mutta
nykyisin mieluummin vaikka leivon tai teen jotakin itse. Saajapuolella olen viime vuosina
havainnut tulleeni vanhaksi: Pienempänä selasin kuvaston toisensa perään ja laadin pitkiä
toivelistoja kaikesta, mitä halusin, mutta nykyisin arvostan enemmän yhteistä aikaa, enkä
välttämättä osaa esittää yhtäkään konkreettista lahjatoivetta.

Ylenpalttisen siivoamisen, koristelun ja paketoimisen sijasta jouluvalmisteluni keskittyvät siis
rauhoittumiseen ja Jeesuksen vastaanottamiseen. Ennen joulua pyrin pääsemään eroon kaikista
stressitekijöistä, jotta voisin hyvillä mielin nauttia perheeni seurasta ja Jumalani läsnäolosta. Erään
suosikkijoululauluni sanoin: ”Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi
syntyy uudelleen.”

Siunattua joulunodotusta!

Hymyin ja halauksin,

Sini

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 



 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti