Joulukuusen juurella

Minulle joulunvalmistelujen tuskallisin osa on ollut jo useana vuotena joulukuusen kynttilöiden ripustaminen kuuseen. Jokunen vuosi sitten onnistuin saamaan sähkökynttilöiden johdot kaamealle mutkalle. Istuen kuusen vieressä olen johtoja yrittänyt monena jouluna setviä suoraksi. En ole onnistunut.  Kärsivällisyys ja aikakin on loppunut kesken. Tuskastuneena olen lyönyt epämääräisen mytyn kuuseen kiinni ja saman mytyn taasen laatikkoon joulun jälkeen.  Uusia kynttilöitä en suostu ostamaan. Pitäähän ne johdot joskus selväksi saada.

Tänä vuonna päätin, että isäni saa selvitellä johdot. Hänellä on siihen touhuun tarvittavaa kärsivällisyyttä ja järkeä.  Isäni ei ole mikään pikkuruisen ja sievän tekijä, mutta kynttilöiden johdot hän taatusti jaksaa selvittää. Vaan eipä isäni tullutkaan käymään meillä ennen joulua. En saanutkaan vastuuta siirrettyä toiselle. Taas siis törmäsin omaan sotkukasaani. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Yhtenä yönä heräsin neljän pintaan ja aikani unta haettua hain kynttilät kaapista. Siinä sitten  aamuyöstä setvin, kiersin johtoja ja pujottelin.  Tulihan niistä selvää. Nyt on johdot tasapuolisesti kuusen ympärillä. Ei vain siinä mihin sattuvat ylettämään. Kannatti valvoa ainakin sinä yönä.

Tämän vuoden kuusemme on peräisin minun lapsuudenkotini metsästä. Se  metsä  on kuulunut isovanhemmilleni ja sitten vanhemmilleni.  Minusta tämä kuusi on kaunis. Se tuntui heti kovin tutulta -pieni lyhyenläntä ja savolainen. Minä en ronklaa kuusen kanssa. Pääasia on se, että se tulee meidän mailta ja että se on vihreä. Kuusi on juuri sopiva ja minähän kuulun tähän puuhun ja tämä puu kuuluu minun lapsiini. Vähän niin kuin Jeesus kuului Daavidin sukuun ja sukupuuhun. Kuusen koristelusta vastasivat lapset. Siihen en minä tähteä ja kynttilöitä enempää puutu. Koristeista osa on perittyjä lasteni isän suvusta, iso osa itse tehtyjä, osa lahjaksi saatuja ja muutaman olen jopa ostanutkin. Niistä sitten lapset kokosivat oman makunsa mukaisen koristuksen.  Kirjavahan tuo on, mutta niinhän on elämäkin. Ei aina tyylipuhdasta. Sohvan uumenista, suklaarasia sopivasti käden ulottuvilla, kuusi näyttää kovin kauniilta.

”Joulukuusi hohtaa tuttu valo tuo. Sydämemme johtaa seimen lapsen luo. Lapsen luo.”

Sanna Erkanaho